sunnuntai 2. elokuuta 2020

Hyvää kesän jatkoa!

Aikaa on taas kulunut pitkä tovi viime postauksesta. Korona-aika on vaikuttanut myös Sirkan aikatauluihin, sillä keväällä peruuntui kurssit ja kesällä isompi tapahtuma jossa olisi ollut näyttely ja työpaja. Toivottavasti tämä tapahtuma toteutuu vielä tulevaisuudessa.

Onneksi kevään ajan töitä on ollut silti esillä Raudaskylän Kristillisellä Opistolla. Näyttely tosin puretaan pian. Tässä kuva näyttelystä.



Kesäkuussa ilmestyi Christina -lehdessä (3/20) juttu Sirkan urasta ja kuvia muutamista töistä. Ohessa kuva yhdestä sivusta.


Keväällä on ollut hyvin aikaa tehdä töitä tulevia näyttelyitä varten. Tässä yksi kesäinen työ. Aurinkoista kesän jatkoa ja pysykää terveinä!




torstai 2. tammikuuta 2020

Hyvää uutta vuotta!

Syksy meni Sirkalla hieman rauhallisemmissa merkeissä - vaikka origami olikin koko ajan läsnä. Muutamia työpajoja oli kalenterissa ja rasioita syntyi iso määrä varsinkin ennen joulua. Joulun aikaan oli kiva bongata Sirkan himmeliorigami erään kenkäkaupan ikkunassa.

Kevät ja kesä tuleekin olemaan vaihteeksi vilkkaampaa, sillä alustavissa suunnitelmissa on seuraava näyttely ensi kesänä. Tämän näyttelyn työt ovat jo mietinnässä ja kohta suunnittelun alla. Laitamme asiasta lisää tietoa kunhan suunnitelmat varmistuu ja aikataulu tarkentuu. Myös yksi työpaja on tulossa keväällä (ks. kalenteri).

Kuvien myötä toivotamme inspiroivaa alkanutta vuotta ja vuosikymmentä!